29 toukokuuta, 2019

Huvilajuopayhdistyksen vuosikokous pidettiin 06. toukokuuta 2019 Liisanpuistossa.

HJY:n vuosikokous 2019:
Yhdistyksen vuosikokous palasi takaisin tuttuun paikkaan, Ravintola Liisanpuiston auditorioon. Paikalle saapui jälleen runsaslukuinen määrä yhteisten asioden hoidosta kiinnostuneita luotojen asukkaita.
Meneillään onkin monia yhdistystä ja sen jäseniä kiinnostavia asioita: Kärkihankkeena Huvilajuopan ruoppaus, Kvistiluodon- ja Länsitien risteysturvallisuus, HJY:n 70v. historiikki- ja juhlavalmistelut, yhteisöllisyyden vahvistaminen jne.
Kaikkien huvilanomistajien aktiivinen osallistuminen ja vahva tuki yhdistyksen toimintaan luo perustan ja edellytykset yhteisten asioiden etenemiseen ja toteutumiseen.
Huvilajuopayhdistyksen puolesta kiitän kaikkia kokoukseen osallistuneita aktiivisia jäseniä.
Samoin haluan osoittaa kiitokset päättyneen toimintavuoden 2018-2019 hallitustoimijoille, heidän ahkerasta ja pyyteettömästä työpanoksestaan kyläyhteisömme hyväksi.
Alkavan toimintavuoden 2019-2020 ja vastavalitun hallituksen toiminta alkaa rivakasti; ensimmäinen kokoontuminen on jo ma. 03. kesäkuuta 2019.
HJY:n vuosikokouksen 2019 pöytäkirja on luettavissa blogin osiossa: Huvilajuopayhdistys/Huvilajuopayhdistys ry. kokoukset.
Oikein miellyttävää ja lämminhenkistä kesää kaikille luotojen asukkaille!
HJY/PJ

14 toukokuuta, 2019

Äänestyksen tulos julkistetaan......




Voittajaehdotus "Lintuparvi"
Lokakuussa 2017, maisemantutkija Vuokko Kemppi-Vienolan  aloittama Kokkeli-hanke jatkuu vielä vuoden 2019 syksyyn saakka.
Osana vuoden 2019 hanketoimintoja Huvilajuovalla, tulee olemaan taiteilija Marjo Heinon tekemä maalaus, Hanhiluodontien ja 8-tien risteyksessä olevan sillan maatuen seinään. Vastaavan, luonnonkukka-aiheisen maalauksen Marjo teki jo viime kesänä, sillan Kvistiluodontien puoleisen maatuen seinään.
Yhteisöllisyys ja asukkaiden osallistuminen oman asuinympäristönsä taidehankkeeseen, toteutui kirjaimellisesti, kun HJY:n vuosikokoukseen 06. toukokuuta 2019 osallistuneet yhdistyksen jäsenet pääsivät äänestemään mieluisimman ehdotuksensa Marjon antamista neljästä maalaus-ehdotuksesta. 
Äänestyksen tulos, suosituimmuus järjestyksessä, muodostui seuraavanlaiseksi:
Ehdotus C, "Lintuparvi" 38 ääntä,
Ehdotus  B, "Hanhipari" 19 ääntä,
Ehdotus D, "Simpukat" 7 ääntä ja
Ehdotus A , pidetään nykyinen teos "Töherrys" 3 ääntä,
Marjolla on kiireinen näyttelykesä jo meneillään. Siitä huolimatta hän aikoo ehtiä aloittamaan tämän "Lintuparven" maalausurakan jo juhannusviikolla. Valmista teosta pääsemme ihailemaan sitten loppukesästä. 
Huvilajuopayhdistys kiittää jo etukäteen ja koko asuinyhteisön puolesta, Marjoa ja Vuokkoa sekä Kokkeli-hanketta, saamistamme taideteoksista, positiivisesta julkisuudesta yhteisöllemme ja mahdollisuudesta tukea ja osallistua Vuokon ja Marjon vetämään, mielenkiintoiseen tutkimushankkeeseen.
HJY/PJ

Toinen sija "Hanhipari"


Kolmas sija "Simpukat"
Neljäs sija "Naturell"

Kesäkauden avaus 2019! Muistakaa ilmoittautua viimeistään su. 19.05.2019!!!!!

Huvilajuovan 2019 kesäkauden avausjuhla tulossa!!!!!



Hanhiluodossa järjestetään Kesäkauden avajaiset.
Lauantaina 08.kesäkuuta.2019,klo 18 alkaen  
Paikkana Hanhiluodontien päässä oleva nurmikenttä tai veneenlaskupaikka (HJY:n tontti no. 94).
Luvassa kesäistä ohjelmaa, musiikkia ja rentoa yhdessäoloa sekä tutustumista luotolaisiin.
Tarjoilujen/Myytävien virvokkeiden takia toivoisimme ilmoittautumista 19.05.2019 mennessä 
s-postilla: <kesajuhlat2019@gmail.com> 
tai 
tekstiviestillä puh. 050-9665610

Kaikki luotojen asukkaat, tervetuloa mukaan yhteiseen illanviettoon!
Terveisin Huvitoimikunta

HJY/PJ

08 toukokuuta, 2019

Hanhiluodontien läntinen tiekunta, vuosikokous 2018/2019

Hanhiluodontien läntisen tiekunnan vuosikokous pidettiin 08.04.2019 Kalafornian Golfklubilla. 
Uuden hoitokunnan jäsenet sekä linkki kokouspöytäkirjaan on luettavissa HJY:n blogissa, 
kyseisen tieosuuskunnan sivulla.
HJY/PJ

02 toukokuuta, 2019

Kokouskutsu: Hanhiluodontien eteläinen tiehoitokunta, vuosikokous 2018

Hanhiluodontien eteläisen tiehoitokunnan kokouskutsu:
- Paikka: S-Market Tikkulan ABC-kahvion kokoustila "Paja", Tikkulantie 2, Pori.
- Aika: Keskiviikko 15. toukokuuta 2019, alkaen klo. 17:00,

Kaikki kyseisen tiehoitokunnan jäsenet, tervetuloa osallistumaan tiekunnan toimintaan!
Koollekutsujana, tiehoitokunnan puolesta, Matti Naapuri.
HJY/PJ

01 toukokuuta, 2019

Huvilajuopayhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous 2019

Huvilajuopayhdistys ry (HJY) vuosikokous 2019: 
  • Ravintola Liisanpuiston auditorio, Liisankatu 20, 28100 Pori,
  • Maanantaina 06.toukokuuta 2019,  
  • Kahvitarjoilu klo. 16:30-17:00,
  • Huvilajuopayhdistyksen kokous klo. 17:00-20:00
Kokouskutsu ja esityslista postitettu kaikille yhdistyksen jäsenille jo etukäteen kotiin!

Kaikki HJY:n jäsenet, tervetuloa vuotuiseen kevät-tapaamiseen!
HJY/PJ